21.3.2012
02 Kouluun, Santa Cristina 1976!
Pitkän kesäloman jälkeen, alkoi koulu. Syyskuun puolivälissä 1976.
SEK, arvostettu San Estanislao de Kostka koulu ei huolinnut minua kun heille ilmeisesti olisi ollut vaikeaa opettaa espanjankielen alkeet ja samalla huolehtia minusta sen verran etten jäisi armotta luokalle...
Vanhempieni kakkossuunnitelmana oli toinen koulu 15 minuutin bussimatkan päässä. Sen nimi oli Santa Cristina (eli Pyhän Kristiinan koulu) ja se oli edelliseen vuoteen saakka ollut tyttökoulu!
Seitsemännellä peruskoulua oli 4 luokkaa jossa jokaisessa oli n. 30 oppilasta. Siis 120 oppilasta joista meitä oli 7 poikaa. Se lujitti ystävyytemme ensimmäisestä päivästä lähtien!
Pidin siitä koulusta tosi paljon ja erityisesti kuudesta kaveristani joitten avulla opin espanjan kielen ja läpäisin kielikokeetkin hetipian. Ja rajoitimme mahdollisuuksiemme mukaan tyttöjen liiallista valtaa! ;P
Koulun johtajatar, leppoisa Rouva Cristina piti tärkeämpänä panna minut samanikäisteni luokalle kuin espanjassa vuotta aikaisemmin koulunsa aloittaneiden luokalle. Suomen peruskoulun viidenneltä hyppäsin espanjan seitsemännelle! Siinä ensimmäinen luku espanjalaisesta joustavuudesta!
Kun saavuin espanjaan osasin tasantarkasti laskea kymmeneen, viikonpäivät, pari laulua (huonosti) ja muutamia sanoja. Eli kaikki mikä on hyödytöntä...
Koulussa joka aineesta suoritetaan kokeet kuukausittain ja "pahemmat" yhteenvetokokeet joka kolmaskuukausi. Matematiikka jne, olivat helppoa mutta espanjankieli, voi ihme! Nehän puhuukin kuin konekiväärillä! Eihän niiden sanoistakaan saa selvää kun edellinen sana tallaa seuraavaa ja puhekaverikin vetää sanoja väliin samaan tahtiin. Ja ilmeisesti kukaan ei hengitä välillä!
Kysyin kerran äidiltä että miksi ne aina tuntuu niin suuttuneilta kun puhevolyymi on niin kova -täyttä huutoa jos vertaa suomalaisiin- ja kädetkin heiluu sivuilla ja edessä ihan tajuttomasti!
Toisena kertana kun joku osoitti sormellaan eräitä mustalaisia jouduin kysyä että mistäs sen tietää täällä että kuka on mustalainen kun näähän on kaikki niin samannäköisiä.
Onneksi sentään tulin Helsingistä, vaikka silti muutos 3,5 miljoonan asukkaan Madridiin oli mieltä ja omia mittakaavoja ja arvoja laajentava!
Palaanpa vielä kouluun: ensimmäiset kokeet tehtiin niin että kaverit auttoivat enemmän tai vähemmän näkyvästi. Ihan varmasti opettajien tietoisesti. Kuitenkin itsekin kehityin. Halusin todella ymmärtää, mukaan keskusteluun ja vaikka elokuviin jotka nekin on kaikki dubattuja espanjankiellelle! Ei täällä pärjää ilman espanjankieltä, ei ainakaan vuonna -76!
Koulu meni miten meni, olosuhteet huomioon ottaen sanoisin että hyvin. Vuosi ei ollut vielä edes vaihtunut: muistan sen tarkasti kun yhtenä aamuna kävelin bussipysäkiltä koulullepäin parin tytön takana kuunnellen tapani mukaan sitä "pälpätystä"... ja yhtäkkiä huomasin ymmärtäväni sitä! MÄ YMMÄRRÄN MITÄ NE PUHUU!
Ihmisille jotka eivät ole joutunut samanlaiseen tilanteeseen on vaikea selittää sitä tunnetta kun joku aivoissa kliksahtaa kohdalleen ja yksittäiset palat antavatkin näkymän kokonaisuuteen. Se on samaa kun ajaisi sumussa ja yhtäkkiä sumun katoaa ja näet taas kunnolla.
Olin käynyt koulua suunnilleen kolme kuukautta! Vahinko vaan että sen jälkeen opettajat alkoivatkin vaatia enemmän eikä luntatut kokeet enää mennyt läpi! :(
01 olipa kerran.. vähän taustaa
Vanhempani olivat eronneet kun olin pari, ehkä kolme vuotias.
Vähän myöhemmin äiti muutti espanjaan. Asia ei oikeastaan liikuttanut minua, näinhän häntä joka kesä joten kaikki hyvin vaikka joskus olikin kauhea ikävä... mitä siitä mikä se espanja oikeastaan oli tai mitä se sitten tarkoittikaan! Minä asuin isäni kanssa hesassa ja vaikka isän uusi vaimo joskus tuntuikin "hirveältä äitipuolelta" hän oli kuitenkin kärsivällinen minunlaisen pikkupojan kärsimättömyyksiin ja elämä jatkui kutakuinkin normaalilla mallilla.
MUTTA:
Isäni kuoli kun olin 10 v. Se muutti asiat täysin ja vaikuttaen koko loppuelämääni!
SILLOIN:
Äitini haki minut suomesta, uuden miehensä -Pepen- ja yhtäkkiä jostain ilmestyneen pienen yksvuotiaan vauvansa luokse Madridiin!
En ollut vielä täyttänyt yhtätoista kun saavuin Espanjaan ja asemani muuttui isäni silmäterästä ja ainoasta lapsesta isoveljeksi vuodenvanhalle tyttövauvalle. Ja saavuin espanjalaiseen, mustatukkaisen latino-isäpuolen ja äitini perheeseen!
Jee, Madrid 1976! Francisco Franco oli kuollut 7 kk sitten ja henkinen ja poliittinen ilmasto, josta en tietenkään tajunnut mitään, oli räjähtävä!
Tästä muutoksesta kirjoittelen silloin tällöin, sorry kaikki kirjoitusvirheet jne. kohta 40 vuotta espanjassa on tehnyt asiansa enkä löydä tähän edes automaattista suomenkielen korjaajaa! :D
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)